Hieman toisenlaista ''lomaa''

Lähestulkoon kaikki raskaana olevat saavat kuulla ainakin jossain vaiheessa kysymyksen ''kuinka sun raskaus on mennyt?''. Puuta koputtaen oon saanut vastata tähän kysymykseen aina että ihan hyvin, pientä alkupahoinvointia lukuunottamatta viikoilla 7-9. Monet on ihmetelleetkin sitä, kuinka helpolla mä olenkaan päässyt kun en ole joutunut halailemaan pönttöä koko ensimmäisen kolmenneksen niinkuin useammat tai (Joel) joutunut kärsimään järkyttävistä mielialanvaihteluista.
Nyt kuitenkin viimeaikoina tämä raskausaika on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Juhannuksen jälkeen mua alkoi vaivaamaan liitoskivut, jotka ei todellakaan ollut lievemmästä päästä. Niinkin arkiset asiat kuin sohvalta ylös pääseminen tai nukkuessa kyljen kääntäminen oli vaikeampaa kuin koskaan olisi voinut kuvitella. Mitään ei pystynyt tekemään normaalisti, varsinkaan ilman järkyttävää kipua lantiossa ja nivusissa. En voinut olla kiitollisempi siitä, että Joel oli vihdoin kotona ja pystyi auttamaan mua kaikessa, mihin en itse pystynyt. Jotain hyvääkin siis; jos pitäisi valita näillä kivuille ajankohta niin mieluiten nyt, eikä silloin kun Joel oli vielä intissä.
Tänään kävin sitten neuvolassa lääkärissä, jossa sain myös kuulla että vauva on vähän turhan alhaalla sekä sen, että kohtu on todella supistusherkkä, joten työt saan kuulemma samantien jättää pois. Kaikenlainen rasitus saattaisi siis aiheuttaa avautumista, joten sain kaikki mahdolliset kiellot siivoamisesta kaupassa käyntiin. Täällä sitä nyt sitten möllötetään kotona seuraavat viikot maaten sohvalla ja koittaen keksiä, miten sitä aikaa oikein kuluttaisi. Kivut oon saanut pysymään nyt minimissä tilaamani tukivyön ja levon avulla, sekä hyvät yöunet mulle on tarjonnut jättikokoinen Doomoo Buddy -imetystyyny, jonka onnekseni päätin hankkia jo reilusti etukäteen. Ei tosiaan ole kauhean hyvä lähtökohta meidän muuttoa ajatellen, mutta onneksi saadaan useampi käsipari apuun pakkaamisessa ja kantamisessa, joten eiköhän me pärjätä vaikka mä joudunkin aika pitkälti vain seuraamaan sivusta. Ehkä vaikeinta tässä nyt tulee olemaan se, että kuinka mä osaan päivästä toiseen vaan olla tekemättä mitään. Harmittaa myös, että jouduin näin yllättäen lopettamaan työtkin, mutta minkäs teet. Niinkuin lääkärikin sanoi, mun tärkein työ tällä hetkellä on kasvattaa pientä elämää sisälläni mahdollisimman turvallisesti ja tehdä kaikkeni sen eteen, että vauva kasvaa ja kypsyy yksiössään mahdollisimman pitkään.