Toivepostaus: meidän häät

Vanhaan blogiini aikoinaan kirjoitin postauksen meidän häistä, joita juhlittiin 25.5.2013. Monet teistä ovat kyselleet, olisiko vanhaa blogia mahdollista päästä lukemaan vielä, ja erityisesti meidän hääpostausta on kaipailtu kovasti vanhan blogin puolelta. Vanhaa blogia en kuitenkaan valitettavasti halua laittaa enää julkiseksi, joten ajattelin nyt laittaa tänne uuden bloginkin puolelle kuvia meidän häistä, sekä täsmälleen saman kirjoituksen mitä vanhaan blogiini kirjoitin häiden jälkeen. Enjoy!

''Hääjärjestelyt itsessään oli viimeisellä viikolla melkoista tohinaa, ja alkuviikosta mun vatsa tekikin kepposensa jännityksen puolesta, eikä mikään ruoka tahtonut maistua ja yöllä ei uni tullut. Loppuviikosta kuitenkin kun oltiin saatu järjestelyt hyvään malliin, niin alkoi ruoka ja unikin maistua. Taisin siis jännittää enemmän sitä, saadaanko kaikki järjestelyt tehtyä ajoissa enkä itse naimisiinmenoa.
Hääpäivän aamu alkoi mun osalta olosuhteisiin nähden tosi rauhallisesti. Meillä oli hyvin suunniteltu aikataulu meikin, kampauksen ja henkisen valmistautumisen suhteen. Mun supertaitava isosisko siis meikkasi mut, ja kampauksen kävin laitattamassa täällä Kauhavalla. Noihin potrettikuviin mä taiteilin itse itselleni suunnilleen samanlaisen kampauksen kuin mikä mulle hääpäivänä tulee, ja onnistuin omasta mielestäni kyllä yllättävän hyvin. Harkitsin jopa, että peruisin kampaaja-aikani ja laittaisin itse hiukset myös hääpäivänä, mutta onneksi äiti ja siskot saivat mun päähän järkeä sanomalla että ei kyllä yhtään enempää stressin aiheuttajaa sille aamulle. Ja jos siitä hiustenlaitosta ei olisi heti tullut mitään niin mun pienellä pinnalla olisi aika pian kyllä sauvakihartimet ja suoristusraudat lentäneet seinään. Meidän aikataulu piti siihen asti, kunnes Joel ja hänen bestmaninsa tuli saman katon alle valmistautumaan samaan aikaan kuin minä, vaikka oli ollut puhe että kun mä rupean pukeutumaan niin tämä kaksikko olisi jo juhlapaikalla odottamassa mun saapumista. Silloin meinasi kieltämättä keittää yli, mutta onneksi pojat oli ripeitä ja myös mä kerkesin hypätä pukuuni tarpeeksi ajoissa.
Siunaamistilaisuudessa kerkesin jännittää koko tilannetta vasta kun seisoin eteisessä iskän käsipuolessa ja odotin häämarssin alkua. Mun jalat tärisi ihan hulluna, ja olin ihan varma että mun kävelystä sinne eteen ei tule yhtään mitään. Mutta silloin kun häämarssi alkoi soida ja mä astuin niiden kaikkien ihmisten eteen, mä näin vain yhden ihmisen: mun tulevan aviomieheni, jolla oli kasvoillaan maailman onnellisin hymy. Mun jännitys katosi siinä tilanteessa ainakin hetkellisesti. Turhaa mä jännitin, tätähän mä just halusin enemmän kuin mitään muuta.
Meillä oli hääautona ihana punainen kupla, joka me saatiin hommattua meidän kaverin kautta. Matkalla juhlapaikalle saatiin mielessämme kiittää jokaikistä kilometriä jonka auto kulki eteenpäin, koska suoraansanoen ei ollut mitään takeita siitä, että viekö se auto meidät perille vai ei. Mutta hyvin meidän kupla jaksoi ensin Kauhavalta Kortesjärvelle, ja vielä juhlien jälkeenkin Kortesjärveltä Ullavaan, jes!
Itse juhla oli ainakin mun, ja monien vieraiden mielestä ihanan rento ja vapaa, eikä haitannut vaikka aikataulusta ja ohjelman kaavasta pitikin välillä joustaa.  Ruoka sai paljon kehuja niin vierailta kuin myös hääparilta, jos jännitys olisi ollut pienempää eikä mekon nyörit kiristäneet niin olisin varmasti syönyt itseni aivan ähkyyn. Juhlan musiikista vastasi meidän ah, niin taitavat ja lahjakkaat kaverit. Monilla eri soittimilla ja älyttömän hyvillä taidoilla he saivat jokaisen biisin kuulostamaan uskomattoman hyvältä. Mulle olis ihan hyvin käynyt että ne olisi soittanut siellä sen koko juhlan ajan! Silloin kun häitä suunniteltiin niin monet kysy multa, että mistä meille tulee bändi soittamaan. Vaikka meillä ei tanssihäät ollutkaan niin musiikki on kaikissa häissä siitä huolimatta aika must. Jälkeepäin oonkin tajunnut että miten hyvä mäihä meillä oli, että meidän kaveripiiristä löytyy niin monia musiikillisesti lahjakkaita. En olis tienny mitä oltais tehty ilman teitä, kiitos vielä! ♥

Mä en tiedä mitä muuta mä kertoisin, mutta jos haluatte tietää jotain lisää niin kysykää :) Mutta jokatapauksessa tämä päivä oli mun mielestä aivan täydellinen kaikilta osa-alueilta, enkä osaa kyllä nimetä yhtäkään asiaa mikä olisi voinut mennä paremmin. ''

Muuttunut arki

Te pienten lasten äidit, jotka kerkeätte/viitsitte päivitellä blogia useammin kuin kerran kuukaudessa niin en suoraansanoen tiedä miten sen teette. Toki sitä aikaa löytyisi riittävästi jos kaikki vauvan päikkärihetket käyttäisi kyseiseen tarkoitukseen mutta itsestä ainakin on paljon mukavempaa vetää viltti korviin ja mennä sohvan nurkkaan tapittamaan jotain sarjaa tai vaihtoehtoisesti sulkea silmiä hetkeksi itsekin. Monissa vertaistukiryhmissä on tullut luettua monien väsyneiden äitien kokemuksia refluksista tai koliikista, ja niitä lueskellessa oon saanut todeta itselleni, että meidän vauva-arki on kyllä todella helppoa. Toki meilläkin löytyy niitä päiviä kun mikään tai missään ei ole hyvä, mutta enemmän on onneksi niitä päiviä kun makoillaan tyytyväisenä sitterissä ja naureskellaan kun äiti höpöttää aasta ööhön kuinka kahvinkeitin toimii. Jokaista huonoa hetkeä kohden on tuplaten iloisia hetkiä ja jokaista negatiivista ajatusta omasta riittämättömyydestä on positiivisia ajatuksia siitä, että tämä homma on just mua varten tehty. Kieltämättä arjessa on tullut vastaan sellaisia pieniäkin asioita, joita ei raskausaikana osannut odottaa. Enpä esimerkiksi ole ennen istunut vessassa heijaten sitteriä pitäen samalla tuote-esittelyä pöydällä lojuvista putiloista tai unohtanut lämmitettyä ruokaa mikroon ja syönyt sitä kylmänä samaan aikaan kun vauva täydentää massuaan rintamaidolla. On muuten jännä huomata, että nykyään kun johonkin lähdetään niin mielessä on vain että onhan mukana tarpeeksi vaippoja ja puhdistuspyyhkeitä eikä oman laukun mukaan raahaminen kaikkine turhine sisältöineen käy enää mielessäkään. Yritän nauttia tästä vauva-ajasta kyllä koko sydämestäni, sillä kohta tämäkin aika on jo ohi jos aika jatkaa kulkuaan yhtä nopeasti kuin tähänkin asti. Kohta meillä on jo kahden kuukauden ikäinen pikkuneiti, voi apua. Täällä taas maiskutellaan nyrkkiään siihen malliin että äidin velvollisuus kutsuu. Palaillaan taas ja oikein ihanaa joulun odotusta teille jokaiselle! ♥

Hän sai nimensä

Ihan mahtava viikonloppu alkaa olla takanapäin. Perjantaina Joelin päästyä töistä me käännettiin auton nokka kohti Kauhavaa valtaisa tavaramäärä mukanamme. Mukana oli kylpyammetta, vaunukoppaa, sitteriä ja yhtä sun toista laukkua ja pussukkaa. Huomaa kyllä että nykyään kun lähtee johonkin vähän pidemmäksi aikaa niin ei sitä enää lähdetä vaan yhden laukun kanssa matkaan :-D Perjantai-ilta oikeastaan meni vielä viimeisimpiä valmisteluja tehdessä ja mietittyä sitä, että riittääkö se jäätävä määrä kakkuja nyt varmasti alle kolmellekymmenelle hengelle. No riittihän se, ja nyt on meilläkin jääkaappi täynnä kakkua, mutta eipä se mitään haittaa! Pakko näin bloginkin kautta kyllä hehkuttaa tätä meidän neidin kakkua, jonka tekijän facebook sivuille pääset tästä. Tarjottavat oli kyllä kaikki ihan parhaasta päästä, en olisi parempaa voinut toivoa. Lauantai pyörähti käyntiin aika väsyneissä merkeissä, kun mulle oli yöllä yhtäkkiä noussut kuume ja sen takia jäi nukkuminen aika vähäiseksi. Myös lauantai-sunnuntai välisenä yönä kuumemittari piippasi 39,3 asteen kohdalla, enkä kyllä vieläkään ymmärrä mistä tää johtui. Oliko se jotakin stressikuumetta vai mitä, koska mulla ei muuten ole mitään merkkejä että olisin kipeäksi tulossa, eikä mulla ole kuume noussut päivisin, ihme juttu.
Varsinainen tilaisuus oli hyvin rento ja vapaamuotoinen, eikä sisältänyt mitään virallista kaavaa niinkuin ristiäisissä yleensä. Meillä tosiaan ei puhuta ristiäisistä koska lasta ei kasteta, vaan meillä lapsi siunataan ja hän saa nimensä siinä yhteydessä. Meidän neidin siunasi sama henkilö, joka 25.5.2013 siunasi meidät avioliittoon, ja ei olisi valinta kyllä voinut paremmin osua. Tykkäsin hirveästi siitä että hän puhui suoraan sydämestään meille henkilökohtaisesti eikä lukenut paperista kirjoitettua tekstiä. Siunaushetki oli kyllä hirveän koskettava, eikä siinä kyyneliltä kyllä vältytty. Koko loppuilta vierähti myös erittäin rennoissa tunnelmissa huulta heittäen, ja nautin koko päivästä kyllä todella paljon. Mun ja Joelin vanhemmatkin tuumasi että ei muuta kuin lisää tällaisia tilaisuuksia, nythän meillä on jo 'kaava' valmiina :-D No joo, jos nyt ei kuitenkaan ihan heti. Tai mistäs sitä tietää...
Nimiä pähkäillessämme oltiin varmoja siitä, että halutaan melko tavallinen ja suomalainen nimi, eikä keksimällä keksittyä ''omaperäistä'' nimeä joka luultavasti kuitenkin muutaman vuoden päästä löytyisi melkein joka toiselta pikkutytöltä. Musta on tavallaan harmi, että ne vanhat suomalaiset nimet alkaa jäädä pikkuhiljaa taustalle kun lapsille halutaan antaa niin erikoisia ja omalaatuisia nimiä. Halusin antaa hänelle etunimen, jolla olisi jotain erityistä merkitystä eikä olisi täysin tuulesta tempaistu. Hän sai siis nimen, jonka kantajaa ihailen äärettömän paljon, ja joka on oikeastaan aina ollut mun esikuva hänen kultaisella ja rakastavalla sydämellään joka ei väheksy ketään ja toivoo aina kaikkien parasta. Mun isän äiti, meille lapsenlapsille aina ja ikuisesti ''isu'', mutta oikealta nimeltään Anni. Koko kolmen nimen kokonaisuus meidän neidillä on siis Anni Lilja Eveliina ♥

VLOG 12/11/14

Klikatkaahan laatu paremmaksi tuolta asetukset kohdasta! :-)

Synnytyskertomus

Lauantaipäivä 18.10, raskausviikko 41+1 starttasi ajatuksella "taaskaan ei tapahtunut mitään". Olin pettynyt -jälleen kerran. Normaalien aamurutiinien tapaan selasin kaikki mahdolliset sosiaaliset mediat läpi ennen kuin viitsin edes harkita sängystä ylösnousemista. Facebookissa olevassa Lokakuun vauvat ryhmässä taas jotkut onnekkaat olivat yöllä saaneet oman nyytin syliinsä. Nekin, joilla ei laskettu aika ole vielä lähelläkään. Miksi mä en saa, ihan epäreilua -ajattelin. Muutaman turhautumisen kyyneleenkin taisin vuodattaa, taas kerran.
Päivä oli jo melko pitkällä ja Joel oli noussut aikoja sitten. Kun vihdoin sain takapuoleni sängystä ylös niin muistin, että jääkaappia pitäisi käydä tänään täydentämässä. Ehdotin Joelille että käydään ensin kiertelemässä kirppiksella ja käydään sen jälkeen ruokakaupassa, näin siis tehtiin. Kirppiksellä oli ihan älyttömästi porukkaa ja kiertelyyn meni tosi kauan aikaa. Siellä hyllyjen välissä aloin taas tuntea tätä epämiellyttävää jomotusta selässä, joka on aina ollut seurauksena kun oon pitkän aikaa ollut jalkojen päällä. Ostossaaliiksi päätyi tällä kertaa h&m:n pinkki pitkähihainen, adidaksen treenicaprit ja vauvalle pupuhelistin. Seuraavaksi sitten ruokakauppaan, jossa taas vähän lisää askeleita ja seisomista. Siinä kassajonossa odotellessa sitten selkää jomotti kyllä jo sen verran, että jouduin naamaa vääntelemään ja toisella kädellä hieromaan alaselkää. Ei ne supistuksia kuitenkaan ollut, mutta luultavasti jo tässä vaiheessa jotain jo alkoi tapahtumaan ;-)
Myöhemmin illalla kun päästiin kotiin, kävin vielä Milon kanssa muutaman kilometrin lenkillä. Kävelin tarkoituksella vähän reippaammin elätellen samalla toivoa, että se saisi aikaan jonkinlaisia supistuksia, mutta kun ei niin ei. Ilta eteni siinä lähestulkoon vaan television ääressä ja sohvalla makoillessa, ja jossain vaiheessa sanoin Joelille että käy laittamassa saunan päälle. Saunottua tulikin taas oikein urakalla ja kuten aina saunoessa, taas maha kovettui useaan otteeseen eli tuli "supistuksia", mutta eivätpä ne kipeää tehneet taaskaan. Saunasta tultuani lysähdin sohvalle, laitoin Big Brotherin pyörimään ja hörpin vanilijakokista.
Kello taisi olla aikalailla 22:30, kun aloin tuntemaan aaltomaista kipua alaselässä. Ajattelin aluksi, että taas nämä on näitä harjoitussupistuksia jotka loppuu yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Kipu loppui lyhyeen mutta tuli uudestaan noin kolmen minuutin kuluttua. Ja sama toistui taas, ja taas. Kipu alkoi pikkuhiljaa käydä kovemmaksi ja kovemmaksi niin, että Joelkin huomasi että nyt tapahtuu jotakin. Joelin naamalla oli kysyvä ilme, että no jokos nyt päästäis lähtemään. Aloin kellottamaan supistuksia noin 22:45, ja niitä tuli edelleen noin kolmen minuutin välein ja kestivät lähes tasan minuutin. Olin edelleen epäuskoinen sen suhteen, että tässä päästäisiin mihinkään lähtemään tänäkään yönä ja olin ihan varma, että kohta supistukset loppuu. Siinä sitten edelleen istuskelin sohvalla ja kellottelin supistuksia, kun noin 23:00 aikoihin jotain lorahti housuihin. Katsoin sitten Joelia ja sanoin että kyllä se taitaa nyt lähtö tulla. Tähän Joel sitten tuumasi "No, mä meen laittamaan auton lämmitykseen" :-D
Soittelin synnärille ja kyselin koska sitä olisi hyvä lähteä sinnepäin. Sain kuulemma olla kotona jos vain pystyin, eli ei tarvinnut pitää varsinaista kiirettä. Siinä sitten lämmittelin kaurapussia mikrossa ja ajattelin että jos nyt hetken pystyisin olla kotona niin olisi hyvä. Kuitenkin puolituntia synnärille soitosta supistuksia alkoi tulemaan entistä tiheämmin, ja olivat myös kestoltaan pidempiä. Ne teki siinä vaiheessa jo sen verran kipeää, että jos en jostain olisi ottanut tukea niin olisi jalat pettäneet alta. Kaikki mitä Joel sanoi silloin otti mua päähän ihan älyttömästi ja käskin sen olla hiljaa aina kun mua supistaa, koska en pystynyt puhumaan :-D Lämmitin kaurapussin vielä kerran ja sitten viskattiin takit niskaan ja lähdettiin kohti synnäriä. Autossa istuminen oli yhtä tuskaa, vaikka meillä ei ollut kuin alle kymmenen minuutin matka laitokselle. Supistusten välit tiheni tämän matkan aikana entisestään, heti kun ensimmäinen loppui, niin seuraava jo teki tuloaan. Aikalailla tasan klo 00:00 oltiin synnärillä, ja päästiin heti tarkkailuhuoneeseen makoilemaan käyrille. Olin tässä vaiheessa auki 3cm, joten oli kyllä hyvä ettei viivytelty kotona yhtään enempää, kun synnytys oli jo hyvin käynnissä. Käyrille alkoikin heti piirtymään kovia supistuksia noin 2 minuutin välein, ja mulle laitettiin antibioottitippa tippumaan. Mulla on älyttömän huonot verisuonet käsissä ja kätilö joutui muutamaan kertaan pistämään ennenkuin suoni löytyi, ja mä en todellakaan ole mikään neulojen rakastaja muutenkaan niin tämä pistely yhdistettynä näihin supistuksiin ei kieltämättä ollut kauhean mukavaa.
Klo 00:40 siirryttiin suoraan synnytyssaliin, jossa sain lämpöisen geelityynyn alaselälle ja kätilöltä ohjeet, kuinka ilokaasua hengitellään. Aina supistuksen tullessa puristin toisella kädellä Joelin kättä ja toisella pidin maskia visusti naamallani. Joel tuumasi sitten että kyllä tuosta taitaa vähän olla apua, kun puristin kättä jossain vaiheessa vähän hellemmin. Tässä vaiheessa supistuksia tuli 1-2min välein. Kovin montaa supistusta ja hengityskertaa ei tarvittu kun totesin, että ilokaasusta tulee ihan järkyttävän huono olo. Kyllähän se helpotti vähän joo, mutta se pöhnäinen tunne päässä yhdistettynä supistuksiin joihin ei tullut missään vaiheessa kunnon taukoa, oli jotain ihan hirveää. Pyysin Joelia soittamaan kelloa ja kerroin kätilölle ilokaasusta johtuvasta huonosta olosta. Kätilö tarkisti kohdunsuun tilanteen joka oli avautunut nyt neljään senttiin. Kätilö tilasi anestesialääkärin paikalle laittamaan mulle puudutuksen. Supistuksia tuli nyt melkeinpä alle minuutin välein ja olin kivun takia ihan jossain muissa maailmoissa kun anestesialääkäri tuli paikalle. Supistusten tiheän välin takia oli tosi vaikea yrittää olla paikoillaan silloin, kun puudutetta laitettiin. Puudutuksen laitto onnistui kuitenkin onneksi heti, ja klo 01:24 olin jo takaisin tässä maailmassa täysin autuaan tietämättömänä minkäänlaisista supistuksista. Sain siis spinaalipuudutteen, koska epiduraali ei olisi luultavasti mulla kerennyt vaikuttamaan missään vaiheessa, kun avauduin niin kovaa vauhtia. Tästä oon enemmän kuin kiitollinen mun kätilölle joka tajusi, kuinka nopeaa tässä edetään. Itse en olisi osannut edes pyytää mitään puudutteita vielä tuossa vaiheessa kun ajattelin, että justiinhan tänne synnärille vasta saavuttiin. Spinaalipuudutuksessa on vaan yleensä se vaara, että oma kroppa pysähtyy täysin ja kaikki supistuksetkin lakkaa tämän myötä. Mulla ei onneksi käynyt niin, vaan supistuksia tuli edelleen yhtä tiheästi, jopa tiheämmin. Tästä en onneksi enää tiennyt yhtään mitään, vaan mulla oli semmoinen olo kuin en olisi synnyttämässä enää ollutkaan. Puhuin ja naureskelin Joelin kanssa ihan normaalisti, täysin tietämättömänä että supistuskäyrä pysyi satasessa lähes kokoajan. 40 minuuttia puudutuksen jälkeen käyrille alkaa piirtyä supistus, joka ei ottanut laskeakseen missään vaiheessa. Kun tämä yksi ja sama supistus oli kestänyt jo 14 minuuttia, alkoi vauvan sydänäänet laskemaan ja kätilö saapui paikalle. Kohdunsuu oli nyt avautunut jo kuuteen senttiin ja vauva oli todella alhaalla. Yritin siinä alakroppa täysin puutuneena sitten vaihdella asentoa jotta vauvan sydänäänet lähtisi takaisin nousuun. Sängynpäätyäkin laskettiin hieman mun jalkoja matalemmalle, jotta paine vauvalle ei olisi niin kova. Tämä sai onneksi vauvan sydänäänet taas kohta nousemaan normaaliksi. Jäädään siinä taas hetkeksi Joelin kanssa kahdestaan ja höpistään taas niitä näitä. Klo 02:10 kätilö tulee taas paikalle ja tutkii kohdunsuun tilanteen, ja sitä ollaankin jo täysin auki ja vauvan pää jo melkein näkyvissä.
Spinaalipuudutteen takia en tuntenut kunnon tarvetta ponnistaa oikeastaan missään vaiheessa, ja jouduinkin aika pitkälti käyriltä seurata milloin supistus on päällä ja olisi hyvä ponnistaa. Supistuksia tuli kuitenkin kokoajan joten päätin sitten ponnistaakkin kokoajan vaikka ei kunnon tarvetta ollutkaan. Pian huomattiin taas että vauvan sydänäänet laskee taas uhkaavasti, ja asennon vaihdostakaan ei ollut tässä tilanteessa enää hyötyä. Ponnistin vain kokoajan jatkuvalla syötöllä ja sain jossain vaiheessa happimaskin naamalle kun meinasi happi loppua kesken. Sydänäänten laskun takia vauvan ulostuloa täytyi hieman vauhdittaa ahdinkotilan välttämiseksi, joten lopuksi otettiin imukuppi käyttöön ja leikattiin hieman lisää tilaa jotta vauvan saisi ulos mahdollisimman nopeasti. Imukuppia ei kuitenkaan paljon tarvinnut käyttää, vaan pelkästään kevyellä avustuksella meidän pieni neiti saatiin maailmaan klo 02:55 mitoin 3410g ja 50cm. Lähes heti kun pikkuinen kohtasi päivänvalon niin häneltä pääsi kunnon rääkäisy, joka sai tämän mamman heti kyyneliin. Joel silitti mun päätä ja antoi mulle pusun silmäkulmiaan pyyhkien, meistä oli nyt tullut vanhempia ♥

Synnytyksen kokonaiskesto 3h 53min, josta ponnistusvaihe 25min, pikkuneidin pisteet 9/9/10