''Hääjärjestelyt itsessään oli viimeisellä viikolla melkoista tohinaa, ja alkuviikosta mun vatsa tekikin kepposensa jännityksen puolesta, eikä mikään ruoka tahtonut maistua ja yöllä ei uni tullut. Loppuviikosta kuitenkin kun oltiin saatu järjestelyt hyvään malliin, niin alkoi ruoka ja unikin maistua. Taisin siis jännittää enemmän sitä, saadaanko kaikki järjestelyt tehtyä ajoissa enkä itse naimisiinmenoa.
Hääpäivän aamu alkoi mun osalta olosuhteisiin nähden tosi rauhallisesti. Meillä oli hyvin suunniteltu aikataulu meikin, kampauksen ja henkisen valmistautumisen suhteen. Mun supertaitava isosisko siis meikkasi mut, ja kampauksen kävin laitattamassa täällä Kauhavalla. Noihin potrettikuviin mä taiteilin itse itselleni suunnilleen samanlaisen kampauksen kuin mikä mulle hääpäivänä tulee, ja onnistuin omasta mielestäni kyllä yllättävän hyvin. Harkitsin jopa, että peruisin kampaaja-aikani ja laittaisin itse hiukset myös hääpäivänä, mutta onneksi äiti ja siskot saivat mun päähän järkeä sanomalla että ei kyllä yhtään enempää stressin aiheuttajaa sille aamulle. Ja jos siitä hiustenlaitosta ei olisi heti tullut mitään niin mun pienellä pinnalla olisi aika pian kyllä sauvakihartimet ja suoristusraudat lentäneet seinään. Meidän aikataulu piti siihen asti, kunnes Joel ja hänen bestmaninsa tuli saman katon alle valmistautumaan samaan aikaan kuin minä, vaikka oli ollut puhe että kun mä rupean pukeutumaan niin tämä kaksikko olisi jo juhlapaikalla odottamassa mun saapumista. Silloin meinasi kieltämättä keittää yli, mutta onneksi pojat oli ripeitä ja myös mä kerkesin hypätä pukuuni tarpeeksi ajoissa.
Siunaamistilaisuudessa kerkesin jännittää koko tilannetta vasta kun seisoin eteisessä iskän käsipuolessa ja odotin häämarssin alkua. Mun jalat tärisi ihan hulluna, ja olin ihan varma että mun kävelystä sinne eteen ei tule yhtään mitään. Mutta silloin kun häämarssi alkoi soida ja mä astuin niiden kaikkien ihmisten eteen, mä näin vain yhden ihmisen: mun tulevan aviomieheni, jolla oli kasvoillaan maailman onnellisin hymy. Mun jännitys katosi siinä tilanteessa ainakin hetkellisesti. Turhaa mä jännitin, tätähän mä just halusin enemmän kuin mitään muuta.
Meillä oli hääautona ihana punainen kupla, joka me saatiin hommattua meidän kaverin kautta. Matkalla juhlapaikalle saatiin mielessämme kiittää jokaikistä kilometriä jonka auto kulki eteenpäin, koska suoraansanoen ei ollut mitään takeita siitä, että viekö se auto meidät perille vai ei. Mutta hyvin meidän kupla jaksoi ensin Kauhavalta Kortesjärvelle, ja vielä juhlien jälkeenkin Kortesjärveltä Ullavaan, jes!
Itse juhla oli ainakin mun, ja monien vieraiden mielestä ihanan rento ja vapaa, eikä haitannut vaikka aikataulusta ja ohjelman kaavasta pitikin välillä joustaa. Ruoka sai paljon kehuja niin vierailta kuin myös hääparilta, jos jännitys olisi ollut pienempää eikä mekon nyörit kiristäneet niin olisin varmasti syönyt itseni aivan ähkyyn. Juhlan musiikista vastasi meidän ah, niin taitavat ja lahjakkaat kaverit. Monilla eri soittimilla ja älyttömän hyvillä taidoilla he saivat jokaisen biisin kuulostamaan uskomattoman hyvältä. Mulle olis ihan hyvin käynyt että ne olisi soittanut siellä sen koko juhlan ajan! Silloin kun häitä suunniteltiin niin monet kysy multa, että mistä meille tulee bändi soittamaan. Vaikka meillä ei tanssihäät ollutkaan niin musiikki on kaikissa häissä siitä huolimatta aika must. Jälkeepäin oonkin tajunnut että miten hyvä mäihä meillä oli, että meidän kaveripiiristä löytyy niin monia musiikillisesti lahjakkaita. En olis tienny mitä oltais tehty ilman teitä, kiitos vielä! ♥
Mä en tiedä mitä muuta mä kertoisin, mutta jos haluatte tietää jotain lisää niin kysykää :) Mutta jokatapauksessa tämä päivä oli mun mielestä aivan täydellinen kaikilta osa-alueilta, enkä osaa kyllä nimetä yhtäkään asiaa mikä olisi voinut mennä paremmin. ''
Te pienten lasten äidit, jotka kerkeätte/viitsitte päivitellä blogia useammin kuin kerran kuukaudessa niin en suoraansanoen tiedä miten sen teette. Toki sitä aikaa löytyisi riittävästi jos kaikki vauvan päikkärihetket käyttäisi kyseiseen tarkoitukseen mutta itsestä ainakin on paljon mukavempaa vetää viltti korviin ja mennä sohvan nurkkaan tapittamaan jotain sarjaa tai vaihtoehtoisesti sulkea silmiä hetkeksi itsekin. Monissa vertaistukiryhmissä on tullut luettua monien väsyneiden äitien kokemuksia refluksista tai koliikista, ja niitä lueskellessa oon saanut todeta itselleni, että meidän vauva-arki on kyllä todella helppoa. Toki meilläkin löytyy niitä päiviä kun mikään tai missään ei ole hyvä, mutta enemmän on onneksi niitä päiviä kun makoillaan tyytyväisenä sitterissä ja naureskellaan kun äiti höpöttää aasta ööhön kuinka kahvinkeitin toimii. Jokaista huonoa hetkeä kohden on tuplaten iloisia hetkiä ja jokaista negatiivista ajatusta omasta riittämättömyydestä on positiivisia ajatuksia siitä, että tämä homma on just mua varten tehty. Kieltämättä arjessa on tullut vastaan sellaisia pieniäkin asioita, joita ei raskausaikana osannut odottaa. Enpä esimerkiksi ole ennen istunut vessassa heijaten sitteriä pitäen samalla tuote-esittelyä pöydällä lojuvista putiloista tai unohtanut lämmitettyä ruokaa mikroon ja syönyt sitä kylmänä samaan aikaan kun vauva täydentää massuaan rintamaidolla. On muuten jännä huomata, että nykyään kun johonkin lähdetään niin mielessä on vain että onhan mukana tarpeeksi vaippoja ja puhdistuspyyhkeitä eikä oman laukun mukaan raahaminen kaikkine turhine sisältöineen käy enää mielessäkään. Yritän nauttia tästä vauva-ajasta kyllä koko sydämestäni, sillä kohta tämäkin aika on jo ohi jos aika jatkaa kulkuaan yhtä nopeasti kuin tähänkin asti. Kohta meillä on jo kahden kuukauden ikäinen pikkuneiti, voi apua. Täällä taas maiskutellaan nyrkkiään siihen malliin että äidin velvollisuus kutsuu. Palaillaan taas ja oikein ihanaa joulun odotusta teille jokaiselle! ♥