Vuosikatsaus 2014

31.12.2013 tuli vietettyä töissä iltavuorossa ja laitettua mummuja yöpuulle ja seuraavana aamuna seitsemältä mennä myös heitä herättelemään. Joel vietti uudenvuoden armeijan harmaissa, joten mullakin oli hyvä syy painaa töitä ja mennä aikaisin nukkumaan uudenvuoden aattona.
4.1.2014 klo 02:30 lähti Kokkolasta avec kuljetus kohti Haminaa ja reserviupseerikoulun kurssijuhlaa. Tuona viikonloppuna tuli valvottua kyllä heti urakalla ja istuttua bussissa vielä sitäkin enemmän. Olihan se hienoa päästä kerrankin tälläytymään kunnolla ja vetää pitkä tylliunelma päälle, vanhojentansseihin kun tällaisella ammattikoulun käyneellä ei oikein ole mahdollisuutta. Ei ehkä niin muodolliset juhlat kuin annetaan olettaa mutta ihan kivat pippalot kyllä ja jos ei muuta niin todella mieleenpainuvat, ja ehkä tääkin on yks niitä once-in-lifetime kokemuksia.
6.1.2014 allekirjoitin elokuun loppuun työsopimuksen uudessa työpaikassa, joka oli mulle ennestään tuttu viimeiseltä työharjoittelujaksolta lähihoitajan opinnoissa. Tykkäsin ihan älyttömästi kyseisestä paikasta, siellä oli ihania vanhuksia ja vielä ihanempia työkavereita, ja sinne oli aina kiva lähteä töihin.
4.2.2014 päivä, jolloin mun menkkojen olis pitänyt alkaa. Melkein aamun valjetessa jo kaivoin vessan laatikosta raskaustestin ja tein sen sillä asenteella, että negatiivinen sieltä kuitenkin tulee ja mun menkat alkaa taas myöhemmin tänään, niin kuin useana kuukautena aikaisemminkin. Yllätykseksi tikkuun piirtyikin 2 punaista viivaa joista en vieläkään osannut kunnolla iloita, koska epäilin asiaa edelleen tosi paljon. Joel oli parhaillaan armeijassa metsäleirillä, enkä malttanut olla kertomatta tätä sille joten näpyttelin whatsapissa viestin positiivisesta testistä vaikka en asiaan täysin vielä uskonutkaan.
22.3.2014 vielä tässäkin vaiheessa epäilin mun raskautta ja olin kelannut mielessä kaikki mahdolliset tuulimunaraskaudet sun muut. Olin tilannut ebaystä kotidopplerin, jolla voi siis kuunnella vauvan sydänääniä kotona. Tiesin että tässä vaiheessa sydänääniä ei välttämättä saa vielä itse kuulumaan mutta ajattelin silti huvikseni kokeilla. Pienen etsinnän jälkeen sykenäyttö hyppäsi sinne 160 ja alkoi kuulumaan pientä viuh-viuh-viuh ääntä, joka on siis vauvan sydämen syke. Tää päivä jäi mulle erityisesti mieleen, koska vasta silloin kun kuulin vauvan sydänäänet niin raskaudesta tuli mulle totta, ja itkua tihrustaen sitten kuuntelin meidän pienen sydämen jumpsutusta pitkin iltaa ♥
24.3.2014 ensimmäinen ultra, raskausviikot 11+3. Oli ihanaa päästä näkemään meidän pieni köllöttelijä, joka tiuhaan tahtiin heilutteli pikkuisia käsiään ja kääntyili massussa vauhdikkaasti kyljeltä toiselle. Kaikki oli niin kuin pitääkin, eikä mitään poikkeavaa löydetty ja hymyssä suin saatiin lähteä kotia kohti.
28.3.2014 lähdin junalla kohti Kauhavaa ja mun vanhempia. Tarkoituksena oli nyt paljastaa meidän vauvauutiset meidän vanhemmillekkin. Halusin pitää asian salassa juurikin tuohon ensimmäiseen ultraan asti ihan siltä varalta, jos jotakin olisikin ollut pielessä. Otin ultrasta saadun kuvan mun selän taakse ja menin äidin luo ja sanoin ''mulla olis teille vähän kerrottavaa'', johon äiti samantien vastasi innoissaan ''no mä oon kyllä vähän aatellu!''. Aloin nauramaan ja näytin kuvan meidän pikkuisesta masuasukista, ja uutinen otettiin vastaan kummassakin perheessä erittäin suurella rakkaudella, ja niin äiti kuin anoppikin oli asian kuulemma jo aavistanut etukäteen.
20.5.2014 rakenneultra. Tätä edeltävänä yönä en saanu melkein nukuttua ollenkaan kun mua jänskätti niin paljon. Sielä meidän vauhdikas tapaus taas potki, heilutteli käsiään ja hörppi lapsivettä. Kaikki oli taas niinkuin pitääkin, ja kun kaikki oleellinen ja tärkeä saatiin katsottua niin tohdittiin kysyä kumpiko se siellä masussa mahdollisesti majailee, ja saatiin tyttölupaus.
19.6.2014 melkein vuoden odotus ja piina päättyi, kun ukkokulta sai viskata siviilit päälle ja sanoa armeijalle byebye. Oli kyllä kieltämättä tosi outoa kun Joel ei lähtenytkään enää takaisin inttiin, ja kieltämättä vei kyllä aikansa tottua siihen että mun kanssa saman katon alla on nyt joku toinenkin kokoajan, eikä pelkästään viikonloppuisin. 
30.6.2014 neuvolassa käyty lääkärillä, ja tähän päivään loppui mun työnteko siltä vuodelta. Vauva kasvoi hyvää vauhtia ja majaili masussa erittäin alhaalla. Pienikin fyysinen rasite sai aikaan liitoskipuja ja supistuksia, ja vaarana oli että paikat lähtee aukeamaan liian aikaisin. Kaikki mahdolliset kiellot sohvalla löhöämistä lukuunottamatta sain sillä reissulla, ja loppuraskaus sitä sitten otettiinkin niin iisisti kuin vai olla ja voi. Jälkikäteen kyllä vähän naurattaa nämä kaikki kiellot, kun meidän neiti meni kuin menikin vielä yliajalle ennenkuin päätti maailmaan tupsahtaa. Mutta parempihan se oli pelata varman päälle kuin katua myöhemmin.
1.8.2014 muutto uuteen kotiin ja paikkakunnan vaihto. Vaikka Kokkolassa asumisessakin oli ne hyvät puolensa ja toisaalta haikeudella sieltä muutin, niin oon mä täällä nykyisessä asuinpaikassa kyllä viihtynyt paljon enemmän. Kyllä se maaseudun ja syrjässä asumisen rauha vaan vetää enemmän puoleensa kuin se kaupungin melu ja melske. Lenkkeillessäkin Milo saa juoksennella pitkin pellonreunoja, eikä tarvi lyhentää hihnaa kokoajan vastaantulijoiden takia. 
19.10.2014 on kai sanomattakin selvää, että tämä päivä on koko vuodesta ikimuistoisin. Koko kokemus itsessään jopa sijoittuu mun top listan ihan kärkipäähän, mutta kokemustakin hienompi asia oli tuon nelituntisen kärvistelyn jälkeinen palkinto, meidän oma ihana tyttövauva ♥