Synnytyskertomus

Lauantaipäivä 18.10, raskausviikko 41+1 starttasi ajatuksella "taaskaan ei tapahtunut mitään". Olin pettynyt -jälleen kerran. Normaalien aamurutiinien tapaan selasin kaikki mahdolliset sosiaaliset mediat läpi ennen kuin viitsin edes harkita sängystä ylösnousemista. Facebookissa olevassa Lokakuun vauvat ryhmässä taas jotkut onnekkaat olivat yöllä saaneet oman nyytin syliinsä. Nekin, joilla ei laskettu aika ole vielä lähelläkään. Miksi mä en saa, ihan epäreilua -ajattelin. Muutaman turhautumisen kyyneleenkin taisin vuodattaa, taas kerran.
Päivä oli jo melko pitkällä ja Joel oli noussut aikoja sitten. Kun vihdoin sain takapuoleni sängystä ylös niin muistin, että jääkaappia pitäisi käydä tänään täydentämässä. Ehdotin Joelille että käydään ensin kiertelemässä kirppiksella ja käydään sen jälkeen ruokakaupassa, näin siis tehtiin. Kirppiksellä oli ihan älyttömästi porukkaa ja kiertelyyn meni tosi kauan aikaa. Siellä hyllyjen välissä aloin taas tuntea tätä epämiellyttävää jomotusta selässä, joka on aina ollut seurauksena kun oon pitkän aikaa ollut jalkojen päällä. Ostossaaliiksi päätyi tällä kertaa h&m:n pinkki pitkähihainen, adidaksen treenicaprit ja vauvalle pupuhelistin. Seuraavaksi sitten ruokakauppaan, jossa taas vähän lisää askeleita ja seisomista. Siinä kassajonossa odotellessa sitten selkää jomotti kyllä jo sen verran, että jouduin naamaa vääntelemään ja toisella kädellä hieromaan alaselkää. Ei ne supistuksia kuitenkaan ollut, mutta luultavasti jo tässä vaiheessa jotain jo alkoi tapahtumaan ;-)
Myöhemmin illalla kun päästiin kotiin, kävin vielä Milon kanssa muutaman kilometrin lenkillä. Kävelin tarkoituksella vähän reippaammin elätellen samalla toivoa, että se saisi aikaan jonkinlaisia supistuksia, mutta kun ei niin ei. Ilta eteni siinä lähestulkoon vaan television ääressä ja sohvalla makoillessa, ja jossain vaiheessa sanoin Joelille että käy laittamassa saunan päälle. Saunottua tulikin taas oikein urakalla ja kuten aina saunoessa, taas maha kovettui useaan otteeseen eli tuli "supistuksia", mutta eivätpä ne kipeää tehneet taaskaan. Saunasta tultuani lysähdin sohvalle, laitoin Big Brotherin pyörimään ja hörpin vanilijakokista.
Kello taisi olla aikalailla 22:30, kun aloin tuntemaan aaltomaista kipua alaselässä. Ajattelin aluksi, että taas nämä on näitä harjoitussupistuksia jotka loppuu yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Kipu loppui lyhyeen mutta tuli uudestaan noin kolmen minuutin kuluttua. Ja sama toistui taas, ja taas. Kipu alkoi pikkuhiljaa käydä kovemmaksi ja kovemmaksi niin, että Joelkin huomasi että nyt tapahtuu jotakin. Joelin naamalla oli kysyvä ilme, että no jokos nyt päästäis lähtemään. Aloin kellottamaan supistuksia noin 22:45, ja niitä tuli edelleen noin kolmen minuutin välein ja kestivät lähes tasan minuutin. Olin edelleen epäuskoinen sen suhteen, että tässä päästäisiin mihinkään lähtemään tänäkään yönä ja olin ihan varma, että kohta supistukset loppuu. Siinä sitten edelleen istuskelin sohvalla ja kellottelin supistuksia, kun noin 23:00 aikoihin jotain lorahti housuihin. Katsoin sitten Joelia ja sanoin että kyllä se taitaa nyt lähtö tulla. Tähän Joel sitten tuumasi "No, mä meen laittamaan auton lämmitykseen" :-D
Soittelin synnärille ja kyselin koska sitä olisi hyvä lähteä sinnepäin. Sain kuulemma olla kotona jos vain pystyin, eli ei tarvinnut pitää varsinaista kiirettä. Siinä sitten lämmittelin kaurapussia mikrossa ja ajattelin että jos nyt hetken pystyisin olla kotona niin olisi hyvä. Kuitenkin puolituntia synnärille soitosta supistuksia alkoi tulemaan entistä tiheämmin, ja olivat myös kestoltaan pidempiä. Ne teki siinä vaiheessa jo sen verran kipeää, että jos en jostain olisi ottanut tukea niin olisi jalat pettäneet alta. Kaikki mitä Joel sanoi silloin otti mua päähän ihan älyttömästi ja käskin sen olla hiljaa aina kun mua supistaa, koska en pystynyt puhumaan :-D Lämmitin kaurapussin vielä kerran ja sitten viskattiin takit niskaan ja lähdettiin kohti synnäriä. Autossa istuminen oli yhtä tuskaa, vaikka meillä ei ollut kuin alle kymmenen minuutin matka laitokselle. Supistusten välit tiheni tämän matkan aikana entisestään, heti kun ensimmäinen loppui, niin seuraava jo teki tuloaan. Aikalailla tasan klo 00:00 oltiin synnärillä, ja päästiin heti tarkkailuhuoneeseen makoilemaan käyrille. Olin tässä vaiheessa auki 3cm, joten oli kyllä hyvä ettei viivytelty kotona yhtään enempää, kun synnytys oli jo hyvin käynnissä. Käyrille alkoikin heti piirtymään kovia supistuksia noin 2 minuutin välein, ja mulle laitettiin antibioottitippa tippumaan. Mulla on älyttömän huonot verisuonet käsissä ja kätilö joutui muutamaan kertaan pistämään ennenkuin suoni löytyi, ja mä en todellakaan ole mikään neulojen rakastaja muutenkaan niin tämä pistely yhdistettynä näihin supistuksiin ei kieltämättä ollut kauhean mukavaa.
Klo 00:40 siirryttiin suoraan synnytyssaliin, jossa sain lämpöisen geelityynyn alaselälle ja kätilöltä ohjeet, kuinka ilokaasua hengitellään. Aina supistuksen tullessa puristin toisella kädellä Joelin kättä ja toisella pidin maskia visusti naamallani. Joel tuumasi sitten että kyllä tuosta taitaa vähän olla apua, kun puristin kättä jossain vaiheessa vähän hellemmin. Tässä vaiheessa supistuksia tuli 1-2min välein. Kovin montaa supistusta ja hengityskertaa ei tarvittu kun totesin, että ilokaasusta tulee ihan järkyttävän huono olo. Kyllähän se helpotti vähän joo, mutta se pöhnäinen tunne päässä yhdistettynä supistuksiin joihin ei tullut missään vaiheessa kunnon taukoa, oli jotain ihan hirveää. Pyysin Joelia soittamaan kelloa ja kerroin kätilölle ilokaasusta johtuvasta huonosta olosta. Kätilö tarkisti kohdunsuun tilanteen joka oli avautunut nyt neljään senttiin. Kätilö tilasi anestesialääkärin paikalle laittamaan mulle puudutuksen. Supistuksia tuli nyt melkeinpä alle minuutin välein ja olin kivun takia ihan jossain muissa maailmoissa kun anestesialääkäri tuli paikalle. Supistusten tiheän välin takia oli tosi vaikea yrittää olla paikoillaan silloin, kun puudutetta laitettiin. Puudutuksen laitto onnistui kuitenkin onneksi heti, ja klo 01:24 olin jo takaisin tässä maailmassa täysin autuaan tietämättömänä minkäänlaisista supistuksista. Sain siis spinaalipuudutteen, koska epiduraali ei olisi luultavasti mulla kerennyt vaikuttamaan missään vaiheessa, kun avauduin niin kovaa vauhtia. Tästä oon enemmän kuin kiitollinen mun kätilölle joka tajusi, kuinka nopeaa tässä edetään. Itse en olisi osannut edes pyytää mitään puudutteita vielä tuossa vaiheessa kun ajattelin, että justiinhan tänne synnärille vasta saavuttiin. Spinaalipuudutuksessa on vaan yleensä se vaara, että oma kroppa pysähtyy täysin ja kaikki supistuksetkin lakkaa tämän myötä. Mulla ei onneksi käynyt niin, vaan supistuksia tuli edelleen yhtä tiheästi, jopa tiheämmin. Tästä en onneksi enää tiennyt yhtään mitään, vaan mulla oli semmoinen olo kuin en olisi synnyttämässä enää ollutkaan. Puhuin ja naureskelin Joelin kanssa ihan normaalisti, täysin tietämättömänä että supistuskäyrä pysyi satasessa lähes kokoajan. 40 minuuttia puudutuksen jälkeen käyrille alkaa piirtyä supistus, joka ei ottanut laskeakseen missään vaiheessa. Kun tämä yksi ja sama supistus oli kestänyt jo 14 minuuttia, alkoi vauvan sydänäänet laskemaan ja kätilö saapui paikalle. Kohdunsuu oli nyt avautunut jo kuuteen senttiin ja vauva oli todella alhaalla. Yritin siinä alakroppa täysin puutuneena sitten vaihdella asentoa jotta vauvan sydänäänet lähtisi takaisin nousuun. Sängynpäätyäkin laskettiin hieman mun jalkoja matalemmalle, jotta paine vauvalle ei olisi niin kova. Tämä sai onneksi vauvan sydänäänet taas kohta nousemaan normaaliksi. Jäädään siinä taas hetkeksi Joelin kanssa kahdestaan ja höpistään taas niitä näitä. Klo 02:10 kätilö tulee taas paikalle ja tutkii kohdunsuun tilanteen, ja sitä ollaankin jo täysin auki ja vauvan pää jo melkein näkyvissä.
Spinaalipuudutteen takia en tuntenut kunnon tarvetta ponnistaa oikeastaan missään vaiheessa, ja jouduinkin aika pitkälti käyriltä seurata milloin supistus on päällä ja olisi hyvä ponnistaa. Supistuksia tuli kuitenkin kokoajan joten päätin sitten ponnistaakkin kokoajan vaikka ei kunnon tarvetta ollutkaan. Pian huomattiin taas että vauvan sydänäänet laskee taas uhkaavasti, ja asennon vaihdostakaan ei ollut tässä tilanteessa enää hyötyä. Ponnistin vain kokoajan jatkuvalla syötöllä ja sain jossain vaiheessa happimaskin naamalle kun meinasi happi loppua kesken. Sydänäänten laskun takia vauvan ulostuloa täytyi hieman vauhdittaa ahdinkotilan välttämiseksi, joten lopuksi otettiin imukuppi käyttöön ja leikattiin hieman lisää tilaa jotta vauvan saisi ulos mahdollisimman nopeasti. Imukuppia ei kuitenkaan paljon tarvinnut käyttää, vaan pelkästään kevyellä avustuksella meidän pieni neiti saatiin maailmaan klo 02:55 mitoin 3410g ja 50cm. Lähes heti kun pikkuinen kohtasi päivänvalon niin häneltä pääsi kunnon rääkäisy, joka sai tämän mamman heti kyyneliin. Joel silitti mun päätä ja antoi mulle pusun silmäkulmiaan pyyhkien, meistä oli nyt tullut vanhempia ♥

Synnytyksen kokonaiskesto 3h 53min, josta ponnistusvaihe 25min, pikkuneidin pisteet 9/9/10